maanantai 23. syyskuuta 2013

Iloista postia :)

Tänään sain postissa kirjeen Kelalta. Sieltä tuli päätös Suomen sosiaaliturvanpiiriin kuulumisesta. Happy news :) Kai se on ihan normaalia näissä tapauksissa kun lähtee opiskelemaan ulkomaille, että lähes automaattisesti kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin, mutta olin tehnyt hakemuksen jo heinäkuussa niin vähän alkoi jännittää kun vastauksessa kesti. Varsinkin kun se tarkoittaisi opintotuen katkeamista, mikäli en enää kuuluisi sosiaaliturvan piiriin. Olen siis iloinen! 

Vajaa kaksi viikkoa sitten sain postissa myös ruotsalaisen henkilötunnuksen, person nummer. Periaatteessa sitä tarvitsee täällä kaikkialla, joten paikallinen henkilötunnus helpottaa elämää huomattavasti. Pankkitiliäkään en olisi saanut avattua Nordeaan ilman person nummeria. Yksi kroatialainen tyttö ei saanut kroatialaisella henkilökortillaan noudettua pakettia postista, koska hänellä ei ollut person nummeria... Ei kuulemma kelvannut vaikka sisälsi samat tiedot kuin passi. Passin kanssa sitten sai pakettinsa. 

Mutta sitten sain toisen kirjeen, joka oli itseasiassa kutsu papa-seulontaan. En nyt ole siitä erityisen iloinen, mutta olen kyllä positiivisesti yllättynyt, koska 
1) sain ruotsalaisen henkilötunnuksen alle 2 viikkoa sitten ja 
2) en ajatellut, että ei-ruotsalaiset saisivat kutsun seulontaan

Täällä näköjään seulotaan kaikki 23-60 vuotiaat. Suomessahan seulonta on suurimmaksi osaksi vasta 30-vuotiaista ylöspäin. Lisäksi kirjeen mukana tuli lyhyt selitys papa-seulonnasta ruotsiksi ja 10 muulla kielellä! Ei kuitenkaan suomeksi, hehehe... No, sen verran jo osaan ruotsia, että ymmärsin kirjeen kokonaisuudessaan :) Pikku hiljaa se kielitaitokin karttuu!

Tänään paistaa lisäksi aurinko, joten olen extra-iloinen :) Borås on kuulemma Ruotsin sateisin kaupunki. En tiedä pitääkö tämä paikkansa, mutta lauantai ja sunnuntai kyllä antoivat jo esimakua syksyyn. Vettä satoi ja taivas oli kauttaaltaan harmaa...

Nyt lähden Katrin ja Majidin kanssa fikalle. Fika on ehkä miun lempisana ruotsiksi :) 

Tässä kuva Boråsin Stora torgetilta, sinne menen treffaamaan Katrin ja Majidin. Hejdååååå!

1 kommentti:

  1. Kivalta näyttää toi torget! Hauskan näköistä seutua :) Laita lisää kuvia sieltä kaupungilta!

    VastaaPoista